Kaksi pahinta, elämäni pahiten pilannutta pakoreittiä ovat olleet valehteleminen ja juominen. Noilla olen satuttanut ihmisiä ympärilläni ja lopulta tuhosin elämäni rakkaudenkin noilla. Tajusin liian myöhään kuinka sairas olen.
Pakoreittejä on ollut paljon muitakin, voisi sanoa joka ympäristöystävällisempiä reittejä. Olen pelannut yhdessä elämänvaiheessani paljon, en koskaan niin etteikö minulla olisi ollut varaa maksaa vuokraa, ostaa ruokaa, maksaa elatusmaksuja. Menin baariin illalla, istuin Blackjack pöytään ja olin siinä koko illan. Toki siinä tuli juotuakin mutta se ei ollut se juttu. Ehkä se oli samalla kokeilua että tipunko kuilun reunalta pohjalle vaiko en? Jälkikäteen en pääse kiinni siihen että mitä tuolla olen hakenut.
Shoppailu, ei ehkä se miehisin pakokeino mutta shoppailla voi monella tapaa. Ihminen joka haluaisi osata soittaa kitaraa, heikkona hetkenä kitaroita saattaa ilmestyä parikin viikossa telineisiin, ikävä kyllä ne vaan eivät tuo sitä soittotaitoa mutta se soittotaidon puute yritetään turruttaa siihen ajatukseen "mulla on paljon kitaroita".
Huomionhaku. Tämä ei ole kovinkaan ympäristöystävällinen reitti. Jos ei koskaan ole saanut lapsena riittävää huomiota niin tarvittava huomiontarve voi olla sellanen että mikään ei riitä. Huomiota hakee naisista baareissa, netissä ... mutta ei se riitä koska näistä ei saa mitään aitoa ja oikeaa itselle.
Kun löytää rinnalleen sen jolta saa tuon kaiken, kaiken mitä on koskaan toivonut niin huomaa ja tajuaa itsessään ne jäljet, ne arvet sisällä, arvet sielussa, ne mitä on paennut koko ikänsä eri reittejä käyttäen. Ikävä kyllä elämä ei ole sunnuntai-illan romanttinen komedia jossa on onnellinen loppu. Tämän sunnuntai-illan elokuvassa pääosan esittäjä ei kuole, eikä sillä ole väliäkään koska hänen sielunsa on jo kuollut...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti